Yksinyrittäjän kahdeksan vuotta ja oppia

Perustin yritykseni kahdeksan vuotta sitten, mistä lähtien olen elättänyt itseni valmentamalla, kouluttamalla ja kehittämällä yksilöitä, ryhmiä ja organisaatioita.

Vuodet ovat kasvattaneet minua monin eri tavoin. Kärsivällisyyttä on kysytty paitsi itseltäni, myös perheeltäni ja läheisiltäni. Muutaman kerran olen tosissani meinannut luovuttaa, mutta jatkanut eteenpäin sisukkaasti.

Mitä yrittäjävuodet ovat opettaneet minulle, mitä neuvoja antaisin uudelle yksinyrittäjälle?

1.       Vaikka suunnittelu on tärkeää, vieläkin tärkeämpää on liike

Kehittäjänä tykkään ideoida uutta, järjestelmällisenä haluan viedä asiat käytäntöön. Joskus kuitenkin suunnittelumoodi jää liiaksi päälle. Ohjaankin tänään yritykseni toimitusjohtajaa eli itseäni entistä rivakammin laittamaan asioita alulle. Yksityiskohdat kyllä hioutuvat aikanaan.

2.       Hyvän pahin vihollinen on erinomainen

Yksi esimiehistäni muistutti minua kerran hyvän pahimmasta vihollisesta, erinomaisesta. On taito tunnistaa, milloin työ on tarpeeksi hyvin tehty ja milloin taas pitää fiilata pilkkua. Liiallinen hiominen voi toki kertoa laadusta, mutta käydä kovin kalliiksi.

3.       Tunnista tilanteet, joissa on syytä olla nopea

Useaa yksinyrittäjää yhdistää nopeus: on pystyttävä reagoimaan nopeasti muutoksiin ja napattava ketterästi mukaan esiin tulevat ideat. Jos haaveilet yrittäjyydestä, mieti, miten tämä sopii toimintatyylillesi? Vaikka mietintäajasta on usein hyötyä, oletko myös valmis viemään asiaa eteenpäin heti tänään ja pysytkö myös nopeimpien asiakkaiden tahdissa?

4.       Yksin jäät helposti ulkokehälle

Pari ensimmäistä yrittäjävuottani toimin selkeästi liiaksi itsekseni. Huomasin, että jään helposti pyörittelemään asioita ja en etene tavoitteissani. Työhön ja bisnekseen liittyvien asioiden pallottelu muutaman luottoihmisen kanssa avartaa ajattelua kummasti. Kovasti tukea olen saanut myös BusinessCoachingista, jota osaan hankkia tänään myös itselleni.

5.       Verkostoissa on valtava voimavara

Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta eniten voimaa yrittäjyyteni on tuonut aktiivinen verkostojen kehittäminen. Päätin muutaman yrittäjävuoteni jälkeen katsoa uteliaasti kotipesäni ulkopuolelle. Olen tavannut melkoisen joukon uusia ihmisiä, joista muutamasta on tullut jopa ystäväni. Verkostoista on löytynyt myös yksinyrittäjälle tärkeät työkaverit, joiden kanssa tavataan säännöllisesti.

6.       Fokusoi, keskity oleelliseen

Minä, kuten usea muukin tuore yrittäjä, laitoin pystyyn ”sekatavarakaupan” yritykseni alkuvaiheessa. Vuosi vuodelta olen rajannut palvelutarjontaani selkeästi, vaikka fokusointia voisin tehdä vieläkin tarkemmin. Yksi ihminen – yksi intohimo. Tiukka rajaus, mutta lienee sen arvoinen.

7.       Usko ideaasi

Aina silloin tällöin mieleni on syöttänyt minulle sanomaa ”eihän tässä ole mitään järkeä”. Nopeana ja väliin kärsimättömänäkin henkilönä, myös usko on meinannut loppua useammin kuin kerran. Pikkuhiljaa olen ymmärtänyt yrittäjyyden olevan kuin maratonia, jossa pitää nähdä kauemmas. Pienet askeleet ovat olleet niitä parhaita opettajia, eikä kaikkea ole mahdollista saada yhdellä loikalla.

8.       Itseluottamus kasvaa kokemuksen kautta

Itsensä epäileminen pitää nöyränä ja haastaminen vie eteenpäin. Kahdeksan vuoden aikana olen punninnut itseäni useaan kertaan: osaanko, kykenenkö, onnistunko, jaksanko? Rohkeat askeleet ovat kuitenkin vieneet eteenpäin, vaikka olen sekä onnistunut että epäonnistunut. Molempia olen tarvinnut oppiakseni ja luottaakseni siihen, että ihminen pärjää myös uusissa tilanteissa, kun antaa itselleen siihen mahdollisuuden.

Yhdeksäs vuosi yrittäjänä on alkamassa - mielenkiintoista ja varmasti opettavaa, sen tiedän varmasti.

Terhi