Lukemattomia tapoja onnistua tai epäonnistua johtamisessa
Kuten tiedämme, bisnestä voi tehdä monella tavalla hyvin tai huonosti. Sama koskee kaikkea ihmissuhdetyötä: ei ole olemassa yhtä ja ainoaa tapaa toimia ja rakentaa yhteyttä ja luottamusta ihmisten välillä.
Johtaminen, kuten loppujen lopuksi bisneskin, on pitkälti viestintää ja vuorovaikutusta. Siinä oma persoonasi ja toimintasi ovat tärkeimpiä työkalujasi. Onkin ehdottaman tärkeää, että pysähdyt miettimään itseäsi säännöllisesti. Samalla voit tunnistaa, että vuorovaikutus ei ole yksiselitteistä.Sama toimintatapa voi yhdessä tilanteessa rakentaa luottamusta ja toisessa taas heikentää sitä.
Itsetuntemus on johtajana kehittymisen perusta
Coaching-prosesseissa ja esihenkilövalmennuksissa pohdimme tämän tästä, mitkä piirteet tekevät hyvästä johtajasta ja esihenkilöstä erinomaisen. Usein esille nousee sellaisia ominaisuuksia, kuten luotettava, tasapuolinen, avoin ja kannustava. Kieltämättä ne tukevat ihmissuhteiden luomista ja syventämistä sekä tätä kautta vaikuttavaa johtamista.
Lukuisat eri johtamistutkimukset eivät kuitenkaan ole aukottomasti pystyneet osoittamaan toteen aukottomasti, mitkä ovat hyvän johtajan luonteenpiirteitä. Jos muistelet omia kokemuksiasi erilaisista esihenkilöistäsi, huomaat, että he kaikki ovat olleet erilaisia, vaikka varmasti voit löytää myös heitä yhdistäviä piirteitä.
On selvää, että johtamistyötä voi tehdä lukuisalla tavalla hyvin tai huonosti. Johtaminen onkin useimmiten tasapainoilua erilaisten odotusten välillä: milloin olla jämäkkä, milloin kuunteleva, milloin ohjata ja milloin antaa tilaa. On myös hyvä huomata, että johtajana kehittyminen on ennemminkin kehittymismatka kuin määränpää itsessään. Vahvistuva itsetuntemus avartaa näköalaa paitsi suhteessa itseen myös muihin.
Haasta itsesi johtajuusmatkalle, jota et tee yksin
Ulkopuolisen on vaikea sanoa, mikä on persoonaasi ja tilanteeseen sopiva ammatillinen tapa toimia. Sinun on löydettävä se itse. Haasta siis itsesi jatkuvalle kehittymismatkalle. Saat apua löytöretkellesi keskustelemalla, kuuntelemalla, pyytämällä palautetta, olemalla avoin toisten ajatuksille ja tutkimalla kohtaamiasi tilanteita uteliaasti. Tarkkaile ja havainnoi, mitä tapahtuu kun sinä tapaat henkilöstöä, asiakkaita tai kollegoita. Ole myös utelias kuulemaan, mitä sinusta puhutaan. Näin kasvatat sisäistä rohkeutta.
Yksinäisyys ei ole johtamistyössä oletusarvo, jonka kanssa vain täytyy elää. Anna ihmisten tutustua sinuun ja panosta ihmissuhteiden luomiseen ja ylläpitoon. On myös mahtavaa, jos saat tueksesi ajattelukumppanin kollegastasi, esihenkilöstäsi tai vaikkapa ulkopuolisesta coachista tai mentorista. Lähde uteliaasti tutkimaan itseäsi ja tapaasi tehdä vaikuttavaa johtamistyötä arjen tilanteissa yhdessä ihmisten kanssa.
Löydä sinun tapasi onnistua johtamisessa ja bisneksessä!
Jos kaipaat kompassia johtajuusmatkallesi, autan mielelläni vaikkapa coachingin tai koulutuksen avulla.